Suomessa esiintyy jokiravun lisäksi kaksi muuta rapulajia, täplärapu (Pacifastacus leniusculus), joka tuotiin Suomeen 1967, sekä kapeasaksirapu (Astacus leptodactylus).

Oikeanpuoleisessa ja alla olevassa kuvassa on alunperin Pohjois-Amerikasta Suomeen tuotu täplärapu, joka kestää vesistöissämme esiintyvää rapuruttoa jokirapua huomattavsti paremmin.

Kuva: Täplärapu, koiras, kokoluokka +12cm

Yllä olevassa kuvassa on koirasrapu, jonka erottaa naaraasta mm. isommista saksista ja vatsapuolella olevista paritteluraajoista. Täpläravun tunnistaa saksien hangassa olevasta vaaleasta täplästä, jota jokiravulla ei esiinny. Jokirapuun verrattuna täplärapu kasvaa kookkaammaksi ja sen sakset ovat suuremmat. [Tulonen]

Kuva: Täplärapu rakenne

Rapu koostuu 19:sta eri jaokkeesta. Eturuumis koostuu pääosasta ja keskiruumiista, jotka ovat yhtenäisen selkäkilven suojassa. Pään etuosassa on ravun pallomaiset verkkosilmät ja ravulle tärkeät pitkät tuntosarvet. Takaruumis muodostaa ravun pyrstön, joka niveltyy useassa osassa ja on alaspäin taipuisa. Rapua peittää kauttaaltaan vahva ruskea kitiinikuori. [Tulonen]

Rapukoiraat saavuttavat sukukypsyyden noin 3-4 vuotiaina ja naarasravut vastaavasti 4–5-vuotiaita. Rapujen parittelu tapahtuu syys–lokakuussa veden lämpötilan laskiessa 10 °C:n tuntumaan. Naaras laskee mätimunat 2-3 viikkoa parittelusta ja kantaa mätimunia pyrstön alla seuraavaan kesään asti. Poikaset kuoriutuvat heinäkuun alkupuolella. Veden liian nopea lämpötilan lasku voi johtaa poikastuotannon katoon kyseisenä vuonna ja yleensä se havaitaan vasta 3-4 vuoden päästä, kun ravut saavuttavat ravustuksessa yleisen alamitan 10cm.

 

Ravun kasvu tapahtuu kuorta vaihtamalla ja kasvuvauhti hidastuu ravun kasvaessa. Ensimmäisen kesän aikana rapu voi vaihtaa kuorta peräti 4–7 kertaa. Sukukypsäksi ehtinyt 3-4 vuotias rapu on kooltaan 6-7 cm ja vaihtaa kuorta enää 1–2 kertaa vuodessa. Veden lämpötilalla ja ravinnon määrällä on vaikutusta kuorenvaihdon määrään.

Täysikasvuinen rapu on lähes kaikkiruokainen. Eläinravinnon osuus on suurimmillaan ravun ensimmäisinä elinvuosina ja ravun koon kasvaessa kasviravinnon osuus suurenee. [Järvenpää] Rapu liikkuu pienellä alueella pesäkolonsa lähellä ja ruokailee aktiivisimmin hämärän tultua. Rapu elää yksin ja puolustaa omaa reviiriään lajitovereiltaan. [Tulonen]

Rapu elää joissa, järvissä ja lammissa niin kirkkaissa kuin tummikin vesissä. Pohjan laadulla ja suojapaikkojen määrällä on ravulle tärkeä merkitys. Kivikkoiset pohjat ja kaivamiseen soveltuvat kiinteät pohjat sopivat hyvin ravuille. Rapu liikkuu ja ruokailee vesistöstä ja veden lämpötilasta riippuen niin matalissa kuin syvissäkin vesissä. Menestyäkseen rapu vaatii hyvänlaatuista hapekasta vettä. Kiintoaineen määrä tulisi olla vähäinen, koska suuri pitoisuus vedessä voi tukkia ravun kidukset. Hapen vähetessä kiintoaineen haittavaikutukset ravulle suurenevat. Happamassa vedessä ravut eivät viihdy, pH-luvun tulisi olla mahdollisimman neutraali. Vesi on hapanta, kun siinä on liian vähän kalkkia, jota rapu tarvitsee runsaasti kasvaakseen ja lisääntyäkseen. Myös lämpötilalla on suuri vaikutus ravun elämänkiertoon. [Tulonen, Mannonen]

 

Rapujen onnistunut lisääntyminen vaatii riittävän pitkän kasvukauden. Vesistön kesälämpötilojen tulisi arvion mukaan olla 2–3 kuukauden ajan yli 15 °C, jotta ravut muodostaisivat pyyntiä kestäviä kantoja. [Järvenpää] Raudan ja labiilin eli reaktiivisen alumiinin on todettu olevan haitallisia ravulle. Näiden metallien haitallisuus riippuu veden happamuudesta. Lisäksi ravut ovat erityisen herkkiä ympäristömyrkyille. [Mannonen]

 

Suurimmat rapukantoja uhkaavat tekijät ovat taudit, loiset, viholliset ja ympäristömuutokset. [Tulonen] Kyky vastustaa tauteja on ravulla huono, koska sillä ei ole solumuistiin perustuvaa immuunijärjestelmää. [Raputieto-keskus: https://www.raputieto.net/ravut_suomiravut_biologia_taudit.htm]

 

Raputaudeista pahin on rapurutto, joka leviää etenkin ihmisen mukana vesistöstä toiseen. Ravut kärsivät myös ympäristömuutoksista, jotka aiheutuvat ihmisen toimista. Näitä ovat happamoituminen, rehevöityminen, ympäristömyrkyt ja erilaiset vesistötyöt. Lisäksi ravun vihollisia kaloista ovat muun muassa ahven, ankerias, made ja hauki. Nisäkkäistä rapuja syövät lähinnä minkki ja piisami. [Westman & Nylund, Tulonen, Mannonen]

 

Rapurutto

Rapuruton aiheuttaa Aphanomyces astaci -sieni, joka on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Suomeen rapurutto saapui vuonna 1893. Rapuruttosieni kasvaa lähinnä ravun kuoressa, mutta se leviää myös muualle elimistöön. Veden lämpötilasta riippuen ruttosieni ja sit levittävät parveiluitiöt voivat säilyä hengissä ravun ulkopuolella muutamasta tunnista muutamaan päivään. [Tulonen]

 

Tyypillisiä oireita täpläravulla ovat pyrstön alapinnalla ja nivelissä näkyvät ruskeat pigmenttilaikut ja raajojen puuttuminen. [Tulonen] Täpläravun jokirapua parempi puolustuskyky ruttosientä vastaan liittyy siihen, että täpläravun puolustusgeeni on jatkuvassa tehostuneessa toiminnassa. [Bangyeekhun]

 

Rapurutto ei elä vesistössä ilman isäntäeläintään eli rapua. Mikäli vesistössä ei vuosiin ole esiintynyt rapuja, siellä ei myöskään ole rapuruttoa [Tulonen, Mannonen]

 

Lähteet:

Bangyeekhun, E. 2002. Parasites on Crayfish. Characterisation of Their Pathogenesis, Host Interactions and Diversity. Comprehensive Summaries of Uppsala Dissertations from the Faculty of Science and Technology 737. [Verkkojulkaisu]. Uppsala: Acta Universitatis Uppsaliensis. Saatavana: http://uu.diva-portal.org/smash/get/diva2:162098/FULLTEXT01.pdf

-

Tulonen, J., Erkamo, E., Järvenpää, T., Westman, K., Savolainen, R. & Mannonen, A. 1998. Rapuvedet tuottaviksi. Helsinki: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.

-

Mannonen, A. 2002. Rapukantojen hoito. Teoksessa: M. Salminen & P. Böhling (toim.) Kalavedet kuntoon. Helsinki: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, 218- 231.

-

Järvenpää, T., Tulonen, J., Erkamo, E., Savolainen, R. & Setälä, J. 1996. Ravunviljely – menetelmät ja kannattavuus. Helsinki: Riista- ja kalantutkimuslaitos.

-

Westman, K. & Nylund, V. 1985. Rapu ja ravustus. Espoo: Weilin + Göös.